lauantai 8. helmikuuta 2014

Omenapiirakka (maidoton, munaton)

Omenapiirakka vuokaan





Pohja
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2,5 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
2,5 dl kauramaitoa
50 g sulatettua voita

Päällinen
1-2 omenaa
omenahilloa
2 tl kanelia
2 rkl fariinisokeria
Kookoshiutaleita

Valmistus
1. Lämmitä uuni 200 asteeseen
2. Voitele vuoka
3. Sekoita kuivat ainekset keskenään
4. Lisää joukkoo muut pohjan ainekset puuhaarukalla sekoittaen
5. Kaada pohja vuokaan
6. Lisää päälle omaneviipaleet, omenahilloa omenien päälle (ohut kerros), kanelia, fariinisokeria ja halutessasi kookoshiutaleita.
7. Kypsennä uunissa noin 35 minuuttia.




Lohipiirakka (maidoton)

Pohja

1 pkt Sunnuntai Piirakkataikinaa

Täyte
1 pkt (300 g) marinoituja kirjolohisuikaleita
purjoa
tilliä

Päällinen
2 munaa
2,5 dl kaurakermaa
½ tl suolaa

Valmistus
1. Lämmitä uuni 200 asteeseen.
2. Voitele piirakkavuoka (halkaisija 28cm).
3. Sulata piirakkataikina pakkauksen ohjeen mukaan.
4. Levitä taikina vuoan pohjalle ja reunoille.
5. Paista pohjaa uunin alatasolla noin 10 minuuttia.
6. Levitä taikinan päälle lohisuikaleet, purjo ja tilli. Purjoa käytin noin 15 cm palasen viipaloituna. Ripottelin kuivattua tilliä piirakkaan noin 1 ruokalusikallisen.
7. Sekoita päällisen ainekset keskenään ja kaada piirakan päälle.
8. Kypsennä uunin alatasolla noin ½ tuntia. 
9. Laita kypsän piirakan päälle tuoretta tilliä koristeeksi.

Kinkkupiirakka (maidoton)

Maidoton kinkkupiirakka on nopea ja helppo tehdä, kun käyttää valmista piirakkataikinaa. Itse käytin piirakkaan Sunnuntai Piirakkataikinaa (pakaste). Taikina on maidoton, laktoositon, munaton ja soijaton (lukee myös paketin takana).

Pohja
 1 pkt Sunnuntai Piirakkataikina

Täyte
200g kinkkua (itse käytin Kivikylän Savukinkkusuikaleita)
1 kpl paprikaa
1 kpl tomaattia
1/3 tl mustapippuria rouheena
tuoretta basilikaa 

Päällinen
2,5 dl kaurakermaa
2 munaa
½ tl suolaa

Valmistus
1. Lämmitä uuni 200 asteeseen.
2. Voitele piirakkavuoka (halkaisija 28cm).
3. Sulata piirakkataikina pakkauksen ohjeen mukaan.
4. Levitä taikina vuoan pohjalle ja reunoille.
5. Paista pohjaa uunin alatasolla noin 10 minuuttia.
6. Levitä taikinan päälle kinkkusuikaleet, paprika ja tomaatti siivuina sekä ripottele päälle mustapippuria.
7. Sekoita päällisen ainekset keskenään ja kaada piirakan päälle.
8. Kypsennä uunin alatasolla noin ½ tuntia. 
9. Laita kypsän piirakan päälle tuoreita basilikan lehtiä.